sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulukuun 13. päivä

Debi Gliori
Lohikäärme ja pingviini
Alkuteos Dragon Loves Pinguin
Suomentanut Terhi Leskinen
Kustannus-Mäkelä 2015

On ihanaa, että kirja on välillä oikein iso (paitsi kirjahyllyn kannalta). Suuri sivukoko mahdollistaa sekä kuvasarjat että vaikuttavan suuret näkymät. Debi Gliorin uuden suomennetun kuvakirjan mitat ovat 30,5x24,5 cm. Kuinkapa muuten voisi vakuuttavasti kuvata lohikäärmeitä! Pyry-pingviinin äiti lukee illalla kirjaa nimeltä Lohikäärme ja pingviini. Kaikki, jotka ovat lukeneet Aleksis Kourosin Gondwanan lapset (1997), aavistavat pian jotakin.

Äitipingviini lukee ajasta, jolloin lohikäärmeet asuivat lumen ja jään maassa. Lohikäärmeet kuvissa ovat hyvin laihoja eivätkä yhtään pelottavia. Yksi lohikäärme ei saa munittua, mutta löytää äidittömän munan. Tästä munasta kuoriutuva Pirpana ei kehity samaa tahtiin kuin lohikäärmeenpoikaset ja näyttääkin erilaiselta, joten sitä aletaan kiusata. Tulivuorenpurkaus karkottaa lohikäärmeet tiehensä, mutta Pirpana selviytyy vierimällä vuorta alas.

Pikku Pyry kommentoi tarinaa ja hoksaa lopulta, että Pirpana on hänen äitinsä ja Pirpanan löytämästä munasta aikanaan kuoriutuva poikanen hän itse. Gliorin tapa kertoa kahden sukupolven adoptiosta korostaa hellyyttä ja selviytymistaitoja. Jutun varsinainen huipennus on se, että lopussa tarinaa saapuu kertomaa Pyryn isoäiti, joka ottaa suureen syliinsä sekä äidin että Pyryn, ja myyttinen tarina alkaa jälleen alusta.

Lohikäärme ja pingviini on yksinkertainen tarina sukupolvien jatkumosta. Tarinan yksinkertaisuutta korostaa kuvien niukka väriskaala, ollaanhan lumen ja jään maassa. Tuliset asiat, kuten tulivuoren sisus ja lohikäärmeet ovat oransseja, mikä saa ne nousemaan ympäristöstä eksoottisina. Tulen ja jään kohtaaminen on kirjan mahdottomalta tuntuva asia, mutta juuri se kertoo rakkauden kaikkivoipaisuudesta. Vanhemmuuden ei tarvitse olla biologista ollakseen lujempaa kuin vaikeat olosuhteet. On ihanaa, että isoäitinä on jotakin niin suurta kuin lohikäärme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti